Ihan ensimmäiseksi esittelen vuoden 2009, helmikuussa tehdyn reissun joka oli ihka ensimmäisen seikkailuni Japaniin.
Viikon verran näitä hämäriä kulkureittejä tuli käytettyä.
Yyh, tulee ihan ikävä Yamaten asemaa. Sellanen pikkanen ja kiva. Konbinikin ihan vieressä josta sai illalla ostettua kivasti snacksejä iltapalaksi.
Matkaan siis lähdin yhden kaverini kanssa 13.2. Lensimme Finnairin suoralla lennolla Kansain kansainväliselle (snort) lentokentälle Osakaan, josta jatkoimme junalla matkaa aina Yokohamaan asti. Shin-Yokohaman asemalla kun astuimme ulos shinkansen luotijunasta, meitä vastassa oli kaverini Nillan tuttu jonka kanssa jatkoimme paikallisjunalla kohti pientä Yamaten asemaa. Asuimme siis suomalaisen perheen luona Yamaten pienessä kaupunginosassa viikon verran. Yamate oli kätevästi sellaisen junalinjan varrella että pääsimme junaa vaihtamatta Tokioon asti. Ja sitä väliä tulikin sitten ravattua viikon verran.
Jostain väliltä Asakusa-Ueno. Päätettiin metroon hyppäämisen sijaan patikoida tuo väli joka loppujen lopuksi olikin yllättävän pitkä, vaikka eihän siinä mennyt ehkä kuin 30 minuuttia.
Löytyipä se Uenon asema sitten lopulta.
Aivan paras asia ikinä kun on sormet kohmeessa ja muutenki vähän vilponen olo. Kuumaa kaakaota tölkissä. Ja hyvää sellasta!
Jossai Yokohamassa (suomalaisittain lausuttuna siis Jokohama) tuli myös käytyä.
Ja Ghibli museossa <3
Kun Tokio oli nähty, siirryimme Kiotoon puoleksi viikoksi. Sateiset pari päivää oli se, mutta tuli kierreltyä niin kävellen kuin pyörälläkin. Viimeiset puoliviikkoa vietimme Osakassa josta sitten lensimme takaisin Suomeen.
Se kuuluisa Fuji-vuori, junan ikkunasta nähtynä.
Kioton keisarillisen palatsin puistossakin tuli käytyä.
Luumu kukki oikein kauniisti.
Kultainen paviljonki.
Meitin ryokan huone oli oikein kiva. :3 En muista paikan nimeä, mutta ihan kivan keskeisellä paikalla Kiotossa oltiin, vaan noin minuutin päässä laajahkosta shotengaista (katetusta kauppakadusta).
Tältä reissulta ei jäänyt käteen oikein muuta kun että Japani on kiva maa, halusin parantaa kielitaitoani joka tuolloin oli vielä aika avuton (osasin hiraganat ja katakanat ja ehkä muutaman sanan japania, sen verran että pärjäsimme kahdestaanihan hyvin) ja että halusin ehdottomasti päästä sinne uudelleen. Niin ja että keliaakikon kanssa matkaaminen Japanissa on hankalaa, mutta ei toki mahdotonta. Kyllä sitä ruokaa löytyi allergikoillekkin, vaikka sitä saikin sitten hakea vähän tarkemmin.
(En viitsi ihan järjettömän suuria postauksia tehdä joten seikkailut jatkukoon seuraavassa postauksessa..)
No comments:
Post a Comment