Pages

2014/09/10

Kesä ja tv-sarjat

Voe kyl tokkiiso, paevitys. *facepalm at self*

Kesä tuli ja kesä meni. Ja nopeasti menikin. Nyt alkaa olla jo syksy ja koulutkin alkanut. Jopa minulla. Olen vihdoin opinnoissa siinä vaiheessa että osallistun viimeisen vuoden kursseille ja alan miettimään kandi aihetta. Oi jes, eihän tätä ole odotettukkaan kuin hetkonen. Saa nyt kuitenkin nähdä miten tämä syyslukukausi tästä lähtee liikenteeseen ja miten pärjään tulevissa kokeissa. Toivottavasti hyvin.

Aion taas hakea vaihtoon jahka päästään ensivuoden puolelle. Kolmas kerta toden sanoo. En kuitenkaan aio toivoa liikoja, olen pettynyt tämän asian kanssa jo liian monta kertaa.

 photo 874f7e48-247e-447f-b0f3-3aeab60b70a1.jpg
Uusi tyyli, paitsi että tässä vielä vanha paita päällä.

Mites elämä muuten? Noh, enemmälti on tullut vietettyä aikaa harrastusten parissa (työn ohella siis). BJD harrastus on elossa vaikka hiljaiseloa onkin vietellyt. Ei enää. Tyttö sai tyylin muutoksen ja tartuin kameraankin pitkästä aikaa. BJD blogikin on pystyssä Tumblr sivuston puolella.

Tv-sarjoja ja elokuvia on tullut kytättyä jos jonkinlaista. Pääasiallisesti on katsottu Doctor Who;ta ja tämän spin-off sarjaa Torchwood;ia. Uusia hahmo ja näyttelijä ihastuksia ja suurta rakkautta brittisarjoja kohtaan. Once Upon a Time;akin on tullut katsottua ja täytyy sanoa että on vähä sellanen sarja ettei sitä jaksa katsoa kun tsägällä se yksi jakso per viikko. Muuten rupee raivostuttaa asiat. Tässä kämpässä kun tupataan analysoimaan sarjoja ja leffoja aika tarkkaan ja puimaan läpi asioita niihin liittyen. Ollaan ehkä vähän kriitikoita.

 photo 403770d1-3221-4862-ae07-1a52674f6d55.jpg
Kesälukemisia. Oli muuten hyvä kirja. Nyt kun saisin käsiini saman kirjailijan Winter Wonderland;n niin olisi kiva.

Kesän alussa tuli taas käytyä Desucon -tapahtumassa pukuilemassa. Conit ja cosplay on yksi rakkaista harrastuksista joita toivon voivani harrastaa vielä pitkään. On mahtavaa päästä välillä pukeutumaan suosikki hahmokseen jostain animesta/mangasta/pelistä/elokuvasta/ym ja fanitytöttää ympäri coni aluetta satojen muiden harrastajien kanssa. Kohta sitä pääsee taas Tampereelle tekemään juuri tätä. Tracon on siis saapumassa jälleen ja tällä kertaa (harvinaisesti) minulla on jopa kolme asua tapahtumaan (kahdelle päivälle. lol.). Katsotaan josko uskaltaisin postata kuvia asuistani tänne conin jälkeen.

Yhden tulevan coni asun innoittamana tässä kämpässä ollaan innostuttu kutomaan. Meni hetki ennen kuin itsekin liityin tähän martta porukkaan ja aloitin vihdoin kutomaan kaulahuivia joka minun piti aloittaa jo keväällä. Nyt se on siis vihdoin aloitettu ja varsin hyvällä mallilla. Mietin että voisin tehdä viikoittaisen progress postauksen tuosta huivista. Ihan vain kannustaakseni itseäni kutomaan ja saamaan tuo jopa valmiiksi. Toivotaan muuten että tulisi kylmä talvi että tuota huivia voisi sitten käyttääkkin.

 photo 3c3db063-56b7-4ffa-bf69-467e6fc521dc.jpg
Näyttää ehkä vähän hassulta, mutta jahka saan tuon keltaisen kuvion valmiiksi niin siistin nuo kaikki langanpätkät hiiteen tuosta.

Saatta ehkä kuulostaa oudolta, mutta pidän koodaamisesta. En kyllä osaa ihan tyhjästä repiä kokonaisia koodeja esim kotisivuja varten, vaan harrastan enemmän valmiiden koodauksien muokkauksia. Mihin tämä nyt sitten liittyy? Noh, pitkän hiatuksen jälkeen jatkoin taas Trading Card Game -harrastuksen parissa ja siirsin korttipakka postaukseni DW-sivustolta kaverin omistamaan domainiin. Tämä siis vaati koodausta ja kun olin saanut pikakurssin .php koodaukseen kyseiseltä kaverilta niin rukkasin sitten omat sivut pystyyn. Ne löytyvät täältä: TCG@Dokidokis Simppelit sivut, mutta tykkään simppelistä. Neljälle TCG;lle omien sivuosioiden ja korttipakkojen väsäämiseen meni vajaat kaksi päivää. Pari ärräpäätä siinä koodatessa pääsi aina kun onnistuin ryssimään jonkin koodin pätkän, mutta onneksi mokat oli helposti korjattavissa. Ja täytyy sanoa että nyt noita korttipakkoja on paljon helpompi hallinnoida kuin mitä aikaisemmin. Vaatii vähemmän koodausta. Ja sivusto laskee itse korttien määrän. Ei siis tarvitse itse ruveta niitä manuaalisesti laskemaan joka kerta kun arvelee korttimäärän lähentelevän sellaista summaa että olisi aika tehdä level up ilmoitus pelin sivustolle. Yees.

Paljon olisi postattavaa tänne blogiinkin, mutta kun vain saisi aikaiseksi kirjoittaa niitä postauksia. Pitäisi edelleen kirjoittaa Japanista, Briteistä ja parista harrastuksestakin, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Toivotaan nyt kuitenkin että saisin aikaiseksi tehdä ne tässä jossain vaiheessa. Jos tässä postauksessa oli jotain joka vaatii tarkempaa selvennystä niin kysykää ihmeessä. Tykkään kysymyksistä.

 photo 07b81da6-dac1-4b62-91f1-9b0f65c030ff.jpg
Kesäherkkua: Frozen yogurt mustikoilla, mansikoilla ja kiwillä.

Että tällaista elämän päivitystä tällä kertaa. Ensi kertaan... milloin se sitten onkaan.