Pages

Showing posts with label kirjoja. Show all posts
Showing posts with label kirjoja. Show all posts

2014/09/10

Kesä ja tv-sarjat

Voe kyl tokkiiso, paevitys. *facepalm at self*

Kesä tuli ja kesä meni. Ja nopeasti menikin. Nyt alkaa olla jo syksy ja koulutkin alkanut. Jopa minulla. Olen vihdoin opinnoissa siinä vaiheessa että osallistun viimeisen vuoden kursseille ja alan miettimään kandi aihetta. Oi jes, eihän tätä ole odotettukkaan kuin hetkonen. Saa nyt kuitenkin nähdä miten tämä syyslukukausi tästä lähtee liikenteeseen ja miten pärjään tulevissa kokeissa. Toivottavasti hyvin.

Aion taas hakea vaihtoon jahka päästään ensivuoden puolelle. Kolmas kerta toden sanoo. En kuitenkaan aio toivoa liikoja, olen pettynyt tämän asian kanssa jo liian monta kertaa.

 photo 874f7e48-247e-447f-b0f3-3aeab60b70a1.jpg
Uusi tyyli, paitsi että tässä vielä vanha paita päällä.

Mites elämä muuten? Noh, enemmälti on tullut vietettyä aikaa harrastusten parissa (työn ohella siis). BJD harrastus on elossa vaikka hiljaiseloa onkin vietellyt. Ei enää. Tyttö sai tyylin muutoksen ja tartuin kameraankin pitkästä aikaa. BJD blogikin on pystyssä Tumblr sivuston puolella.

Tv-sarjoja ja elokuvia on tullut kytättyä jos jonkinlaista. Pääasiallisesti on katsottu Doctor Who;ta ja tämän spin-off sarjaa Torchwood;ia. Uusia hahmo ja näyttelijä ihastuksia ja suurta rakkautta brittisarjoja kohtaan. Once Upon a Time;akin on tullut katsottua ja täytyy sanoa että on vähä sellanen sarja ettei sitä jaksa katsoa kun tsägällä se yksi jakso per viikko. Muuten rupee raivostuttaa asiat. Tässä kämpässä kun tupataan analysoimaan sarjoja ja leffoja aika tarkkaan ja puimaan läpi asioita niihin liittyen. Ollaan ehkä vähän kriitikoita.

 photo 403770d1-3221-4862-ae07-1a52674f6d55.jpg
Kesälukemisia. Oli muuten hyvä kirja. Nyt kun saisin käsiini saman kirjailijan Winter Wonderland;n niin olisi kiva.

Kesän alussa tuli taas käytyä Desucon -tapahtumassa pukuilemassa. Conit ja cosplay on yksi rakkaista harrastuksista joita toivon voivani harrastaa vielä pitkään. On mahtavaa päästä välillä pukeutumaan suosikki hahmokseen jostain animesta/mangasta/pelistä/elokuvasta/ym ja fanitytöttää ympäri coni aluetta satojen muiden harrastajien kanssa. Kohta sitä pääsee taas Tampereelle tekemään juuri tätä. Tracon on siis saapumassa jälleen ja tällä kertaa (harvinaisesti) minulla on jopa kolme asua tapahtumaan (kahdelle päivälle. lol.). Katsotaan josko uskaltaisin postata kuvia asuistani tänne conin jälkeen.

Yhden tulevan coni asun innoittamana tässä kämpässä ollaan innostuttu kutomaan. Meni hetki ennen kuin itsekin liityin tähän martta porukkaan ja aloitin vihdoin kutomaan kaulahuivia joka minun piti aloittaa jo keväällä. Nyt se on siis vihdoin aloitettu ja varsin hyvällä mallilla. Mietin että voisin tehdä viikoittaisen progress postauksen tuosta huivista. Ihan vain kannustaakseni itseäni kutomaan ja saamaan tuo jopa valmiiksi. Toivotaan muuten että tulisi kylmä talvi että tuota huivia voisi sitten käyttääkkin.

 photo 3c3db063-56b7-4ffa-bf69-467e6fc521dc.jpg
Näyttää ehkä vähän hassulta, mutta jahka saan tuon keltaisen kuvion valmiiksi niin siistin nuo kaikki langanpätkät hiiteen tuosta.

Saatta ehkä kuulostaa oudolta, mutta pidän koodaamisesta. En kyllä osaa ihan tyhjästä repiä kokonaisia koodeja esim kotisivuja varten, vaan harrastan enemmän valmiiden koodauksien muokkauksia. Mihin tämä nyt sitten liittyy? Noh, pitkän hiatuksen jälkeen jatkoin taas Trading Card Game -harrastuksen parissa ja siirsin korttipakka postaukseni DW-sivustolta kaverin omistamaan domainiin. Tämä siis vaati koodausta ja kun olin saanut pikakurssin .php koodaukseen kyseiseltä kaverilta niin rukkasin sitten omat sivut pystyyn. Ne löytyvät täältä: TCG@Dokidokis Simppelit sivut, mutta tykkään simppelistä. Neljälle TCG;lle omien sivuosioiden ja korttipakkojen väsäämiseen meni vajaat kaksi päivää. Pari ärräpäätä siinä koodatessa pääsi aina kun onnistuin ryssimään jonkin koodin pätkän, mutta onneksi mokat oli helposti korjattavissa. Ja täytyy sanoa että nyt noita korttipakkoja on paljon helpompi hallinnoida kuin mitä aikaisemmin. Vaatii vähemmän koodausta. Ja sivusto laskee itse korttien määrän. Ei siis tarvitse itse ruveta niitä manuaalisesti laskemaan joka kerta kun arvelee korttimäärän lähentelevän sellaista summaa että olisi aika tehdä level up ilmoitus pelin sivustolle. Yees.

Paljon olisi postattavaa tänne blogiinkin, mutta kun vain saisi aikaiseksi kirjoittaa niitä postauksia. Pitäisi edelleen kirjoittaa Japanista, Briteistä ja parista harrastuksestakin, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Toivotaan nyt kuitenkin että saisin aikaiseksi tehdä ne tässä jossain vaiheessa. Jos tässä postauksessa oli jotain joka vaatii tarkempaa selvennystä niin kysykää ihmeessä. Tykkään kysymyksistä.

 photo 07b81da6-dac1-4b62-91f1-9b0f65c030ff.jpg
Kesäherkkua: Frozen yogurt mustikoilla, mansikoilla ja kiwillä.

Että tällaista elämän päivitystä tällä kertaa. Ensi kertaan... milloin se sitten onkaan.

2014/04/20

Pääsiäinen

Anteeksi, olen niin surkea päivittämään blogiani. Tässä kuitenkin pientä päivitystä.

Alan pikku hiljaa antamaan periksi sen kanssa että koskaan pääsisin viettämään vaihtovuotta Japaniin. Sen sijaan mielessä on ruvennut muhimaan ajatus rahan säästämisestä jotta voisin lähteä Japaniin vaikka kielikouluun jos en muulla keinolla sinne pääse. Kielikoulut vain maksavat maltaita, asuminenkin kustantaa ihan kiitettävästi saati se että koulun ohelle pitäisi varmaan ottaa töitä. Ei sillä että tämä minua millään tavalla olisi kääntämässä pois ideasta, sillä juuri sitähän haluaisin Japaniin lähteä tekemään. Arki elämää. Kielen opiskelua ja töitä. Mutta sitä ennen pitäisi kerätä kasaan ihan kiitettävä määrä rahaa täällä Suomessa että pääsisi edes jonkin näköiseen alkuun ennen kun niitä töitä Japanista edes löytyisi. Riittävän summan kerääntymistä odotellessa ei sitä auta muu kuin yrittää kynsin-hampain pyristellä eteenpäin opinnoissani täällä Suomessa ja samalla tehdä töitäkin.

 photo 7ec2e52b-128d-4e4c-afa9-55e0cc242613.jpg
Kauniisti valaistu Edinburghin linna sateisena Helmikuun iltana.

Yksi asia mutkistaa rahan säästössä. Olen matkailija sielu. Rakastan matkailua. Ja tuo 10 päivän reissumme Britteihin sai sieluni laulamaan rakkauttaan matkailulle taas sen verta että saa nähdä missä vaiheessa raavin kasaan rahat toisinta kierrokselle Britteihin, ellei jopa Irlantiin. Skotlantikin vie sydämen ihan pelkästään Edinburghin ihanuudella joten sinnekin pitäisi päästä uudelleen. Saati sitten se samperin Uusi-Seelanti jonne olen halunnut päästä käymään sitten ekan Sormusten Herra -leffan viedessä sydämeni. Hobitti -leffat eivät auta asiaa ollenkaan ja kun tyttöporukalla katselee DVD extroja, sitä vain haluaisi lähteä entistä kiihkeämmin matkalle. Voisin jopa harkita working holiday visan hommaamista, mutta sekin vaatii roimaa rahansäästöä.

Mutta, eipäs nyt kuitenkaan innostuta liikaa vaan yritetään selvitä elämästä yksi päivä kerrallaan. Eikös?

 photo 0074946e-697d-4dea-85d3-ead91fb303c4.jpg
Sateinen Grassmarket Edinburghissa iltapimeällä lukuisine pubeineen.

Yritän saada kasaan ryppään kuvia matkastamme Britteihin blogiin postattavaksi tässä piakkoin. Kuvien katselu vaan aiheuttaa hirveää kaipuuta takaisin. Senpä takia varmaan on tullut välteltyä viime vuoden Japanin kuviakin (joita olisi aika roimasti kun 3 kuukautta siellä tuli kuitenkin vietettyä). Fiilikset iskee heti päälle kun näkee ottamiaan kuvia.

Mitäs muuten? Talvi on vaihtunut kevääksi vaikka vielä viime viikolla töissä ollessani sainkin todistaa rankan lumipyryn joka iski Vaasaan aivan yllättäen... ja kestikin ehkä 30-60 minuuttia, sen jälkeen ilma kirkastuikin oikein kauniin aurinkoiseksi. Jep, Suomen sää toisinaan. Huoh.

 photo 36277ed8-580d-477e-8bb7-868f4648a561.jpg
Ehkä paras synttärikakku ikinä.

Allekirjoittanut täytti 26 vuotta ja alkaa lähenemään kolmeakymppiä hieman turhankin nopeasti. Mihin nuoruus katosi. Pitäisi ruveta aikuistumaan ja miettimään elämää vakavammin. En tahdo. En vielä! Onko pakko? Ei pysty, ei kykene! Ei tässä kämpässä! Hah. Tässä kämpässä ollaan ja pysytään fanityttöinä, fandomit vain lisääntyvät ja laajenevat. Supernaturalin yliluonnollisesta verenvuodatuksesta ei meinata saada tarpeeksi, Game of Thrones sai koukkuunsa heti ekasta jaksosta kun ekan kauden dvd paketti kolahti postiluukusta ja Doctor Who odottaa että olisi aikaa jatkaa aikamatkailua muun elämän ohella. Kirjallisuuskin on alkanut taas maittaa kun sain luettua loppuun Lontoosta ostamani Joanne M. Harris;n The Gospel of Lokin. Loistavasti kerrottua Norjan mytologiaa Kaaoksen jumala Lokin näkökulmasta. Nautin suuresti. Seuraavaksi lukuun lähti George R.R. Martin;n A song of Ice and Fire -sarjan ensimmäinen osa Game of Thrones, tv-sarjan innoittamana tietenkin.

 photo 4a2c622e-aee7-41ae-b14f-f7c123c638b9.jpg
Kirjailijan itsensä signeeraama~

Mietin että pitäisikö sitä jossain vaiheessa kirjoitella yhdestä harrastuksestani josta ei ole tullut hirveästi kirjoiteltua, nimittäin cosplay. On tullut vuosien varrella vedettyä ties minkälaista pukua ylleen ja kuljettua coneissa ihmisten möllötettävänä, kaipa sitä voisi yrittää jonkin näköistä postausta tehdä siitäkin. Erityisesti nyt kun kesän conikausi on taas aluillaan. Itselläni on hallussa jo lippu kesäkuun Desuconiin Lahdessa. Asukin alkaa olla koossa, pitäisi vain löytää jostain mustat housut ja maiharit. Mutta ei siitä nyt tämän enempää.

Pitäisi yrittää selviytyä vielä pari iltaa ilman kämppäkavereita jotka ovat viettämässä pääsiäistä kotosallaan, sillä välin kun itse huomaan olevani varsin kyvytön elämään yksin nykyään. Heräämisestä ei meinaa aamuisin tulla mitään, päivällä ei meinaa saada aikaiseksi oikein mitään ja illat vietetään maratoonaamalla leffoja yömyöhään kun ei muutakaan keksi tai jaksa tehdä. Hirvittää hieman kun joskus pitäisi muuttaa omaan kämppään yksin, että mitähän siitäkin tulee. Hirveä sosiaalisuuden puute. Totta kai sitä tulee nautittua kun saa välillä olla omissa oloissaan ja mietteissään, mutta jotenkin olen tottunut ja nautin siitä kun kämpässä on muutakin elämää ja ääniä. Onneksi tiistaina on taas töitä, tulee pakolla herättyä aikaisin.

Tämän pidemmittä puheitta, hyvää pääsiäistä (tai mitä siitä vielä on jäljellä)!

2013/12/17

Jo oli aikakin

..siis uudelle päivitykselle. Jääneet vähän vähemmäksi taas. Syitä tähän olivat mm. NaNoWriMo (National Novel Writing Month) jonka taas ryssin ja pahasti. Mutta teinpähän henkilökohtaisen kirjoitus ennätykseni. Ja koska minulla oli kyseinen novelli todella pitkälle suunniteltuna niin ei kyllä jää sen kirjoittaminen tähän. Jahka saan taas inspiraatiosta kiinni niin jatkan tuon kirjoittamista ja kirjoittelen aina silloin tällöin. Ehkä saisin sen joskus kirjoitettua loppuun asti.

Toinen syys blogihiljaisuuteen oli kokeet. Ei niistä sitten sen enempää. Paitsi että PIDÄN luetunymmärtämis kokeista! Ne on kivoja! Oikeasti!

Mutta mutta, mitä tänne kuuluu? Muuta kun järjettömiä tuulia ja sadetta? Töitä ja koulun käyntiä viime viikkoon asti. Nyt vain pari päivää töitä ja sitten joululoma.

Edellisessä postauksessa tuli mainittua Harry Potter maratooni. Noh sen jälkeen on tullut katsottua paljon muitakin elokuvia, mm. Thor, Thor: The Dark World, Star Trek: Into Darkness, The Avengers, Iron Man 1-3, Lord of the Rings -trilogia, The Hobbit, The Hobbit: Desolation of Smaug, Nälkäpelit 1&2 ym paljon muitakin. Olemme suorastaan hotkineet erilaisia elokuvia niin paljon etten varmaan koskaa olen katsonut näin vähässä ajassa näin montaa elokuvaa. Ja sama tulee jatkumaan myös ensi vuonna. Luvassa on ties mitä maratoonia, eikä pelkästään elokuvia vaan myös BBC:n Sherlock Holmesin kolmas tuotantokausi tullaan herkuttelemaan telkusta kun se täällä Suomessa pääsee käyntiin tammikuussa. Itselläni pitäisi lisäksi plärätä läpi Supernaturaleja (olen jumissa kolmannessa tuotantokaudessa).

Avengers maailmaan sijoittuvien elokuvien takia tässä kämpässä on ollut pienimuotoinen (tai ei ehkä niin pienimuotoinen) Hiddleston fanikerhon kokoontuminen viime aikoina. Mikä on johtanut mm. siihen että haastattelujen lisäksi täällä on katsottu läpi Hiddlestonin muita roolisuorituksia niin elokuvissa kuin tv sarjoissakin. Esimerkkeinä: The Deep Blue Sea, Miss Austen Regrets, Wallander, Henrik IV osat 1 ja 2 sekä Henrik V. Wallander on itselläni vielä kesken. Sen lisäksi hallussani on myös War Horse joka on pitänyt katsoa jo ennen kun tiesin sitä tähdittävän Tom Hiddlestonin lisäksi myös Benedict Cumberbatch (BBC Sherlock Holmes). Hiddlestonista on myös nautittu audio kirjan muodossa kun herra lukee (tai oikeammin näyttelee) The Red Necklace (by Sally Gardner) kirjan varsin eläväisesti. En ole aikaisemmin ollut näin rakastunut länsimaiseen näyttelijään. Ja se fakta että Tom, tai oikeastaan Thomas William Hiddleston on aito brittiläinen herrasmies vain tekee tästä sietämättömämpää. En vain voi saada tästä miehestä tarpeekseni. Niin ihana mies ettei mitään rajaa.

Mutta tuota. Köh. Jos jättäisin sen fanituksen sikseen. Suunnitelmia joululomalle? Juu, Helsinkiin viikoksi, viettämään joulu aatto porukoiden kanssa. Ja lukemaan kirjoja. Olisi tuossa yöpöydällä hieman lukemista. Harry Potter ja Feeniksi killan lukeminen vähän jymähti tuossa yhdessä kohtaa, mutta ajatuksena oli se jossain vaiheessa yrittää saada loppuun lukaistua. Se ei kuitenkaan ole lähdössä mukaan Helsinkiin vaan sen sijaan ajattelin tällä lyhykäisellä lomallani hotkia 5 muuta kirjaa. Mm. J.R.R Tolkienin Hobitin (englanniksi) koska en ole lukenut iäisyyksiin enkä koskaan vielä englanniksi. Hobitin lisäksi lukemistossa olisi The Red Necklace (juu, juuri tuo josta kuuntelen tällä hetkellä audio versiota) ja sen jatko osa The Silver Blade. Sen lisäksi Hollow Crown elokuvien (Richard II, Henrik IV 1&2, Henrik V) innostamana kävin kirjastossa hakemassa luettavaksi Henrik V:nnen ja lähtipä mukaan myös Coriolanus (myös Shakespearen teos) johon ajattelin tutustua ihan sen takia että pysyisin paremmin mukana missä mennään kun käymme katsomassa kyseisen näytelmän ensi vuoden puolella. Tulee siis varsin luku täytteinen joulu.

Mutta ennen kun pystyn nauttimaan lomastani täysin, pitäisi saada kirjoitettua kaksi esseetä Tee -kurssille. Yritin tänään lukaista läpi noita monistenippuja, mutta iski epätoivo. Pää ihan jumissa huonosti nukutun yön jäljiltä. Oli taas ihan järjetön myrsky meinaan meneillään melkein koko yön. Mutta huomenna otan härkää sarvista ja kirjoittaa naputan ne esseet (ei pitäisi mennä kauan kun vaaditaan vain 1 000 sanaa per essee, eli 2 000 sanaa yhteensä. NaNoa kirjoitin yli 10 000 sanaa..) huomisen ja torstain aikana että voin ne lähettää sitten opettajalle lukaistavaksi. Deadline olisi perjantaina, mutta sillon aion olla jo matkalla kotiin joten haluan saada nuo esseet valmiiksi torstai iltaan mennessä.

Blogi luultavammin vajoaa pieneen Joulu hiljaisuuteen ainakin siksi aikaa kun olen vanhempien luona joten

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Olisin laittanut tähän postaukseen muutamia kuvia, mutta koon muokkaus, PBhen lataaminen ja blogiin laittaminen veti kuvat niin rakeiseksi että rupesi tekemään pahaa. Ei siis kuvia.. sorry.